keskiviikko 8. elokuuta 2018

Body Positive 2.0

Koska ihmiset tuntuvat tykkäävän tästä aiheesta, jatkan edellistä postausta käymällä läpi, mitä kehopositiivisuus oikeasti on ja analysoimalla saamaani palautetta. Suosittelen lukemaan Body Positive - Kun lihavuudesta tuli positiivinen juttu -postauksen, jotta tiedät mistä tämä lähti. 

Ensinnäkin, kiitos saamastani palautteesta ja ennätyksellisestä kävijämäärästä. Hassua sinänsä, sillä moni moitti aihettani ja näkökulmaani tusinapostauksesti, joka ei jaksa kiinnostaa enää ketään. Myönnän, aika tusinakamaa, kun kävin näin jälkikäteen tutustumassa joidenkin muiden bloggareiden aiheesta kirjoittamiin postauksiin. Itse olin tietoinen aiheesta lähinnä Instagramin kautta. Blogeista olin lukenut vain otsikoita ja tiesin, että tämä aihe on puhututtanut somessa ja julkisuudessa, en kuitenkaan halunnut lukea yhtään mielipidepostausta aiheesta etukäteen, jotta ne eivät vaikuttaisi omaan mielipiteeseeni. Olisi ehkä pitänyt, sillä siinä mielessä tämä on tusinakamaa, että maailmasta löytyy ihmisiä, jotka ajattelevat samanlailla kuin minä. Tällä postauksella en kuitenkaan halua perua sanojani, vaan avata asiaa lisää.
Moni epäili, että minä en oikeasti tiedä, mistä kehopositiivisuudessa on kyse. Moni kirjoitti, että minulla on mennyt puurot ja vellit sekaisin ja, että en ole perehtynyt aiheeseen yhtään. Kehopositiivisuus käsitteenä on hukassa ja tämän takia en koko kehopositiivisuus -ilmiöstä pidä. Kuulemma melkoista soopaa koko juttu. Kirjoitin muutenkin jutun vain kävijöiden saamiseksi. 
"Bloggarit ny vaan haluaa jokainen vuorollaan kirjoittaa The Aiheesta tai vaikka aiheen sivustaa tai korkeaa ja kovaa yli aiheesta jotain että saadaan niitä kävijöitä blogille... Pliis menkää pois" (Kommentti postaukseeni Facebookissa)
Ei. Totta puhuakseni kirjoitin postauksen ihan vain julistaakseni omia mielipiteitäni. Hämmästyin kävijämäärästä, joten kävijöiden toivossa postausta en kirjoittanut. Toki kirjoitan blogia julkisesti, joten onhan se hienoa, että ihmisiä kiinnostaa mielipiteeni. Haluan kirjoittaakin nyt, miten minä kehopositiivisuuden näen alkuperäiseltä tarkoitukseltaan, koska monelta taisi mennä ohi se, että koen Body Positive -ilmiön muuttuneen sen alkuperäisestä, loistavasta, tarkoituksestaan. Monen ihmisen mielessä mielipiteeni kääntyi siihen, että vihaan kehoposiitiivisuus -ilmiötä ja vihaan lihavia ihmisiä.

Alkuperäiseltä tarkoitukseltaan näen kehopositiivisuuden asiana, joka vie ihmisten hyvinvointia oman itsensä kanssa eteenpäin. Se auttaa ihmistä hyväksymään itsensä sellaisena kuin on. Kehopositiivisuus on sitä, että koko yhteiskunta hyväksyy erillaisuuden ja, että jokaisella ihmisellä on oikeus ulkoisesta ja sisäisestä olemuksesta riippumatta samanlaiseen kohteluun. Kehopositiivisuus on sitä, että ihmisiä ei arvoteta sen mukaan miltä he näyttävät tai heidän fyysisten ominaisuuksien mukaan. Kehopositiivisuus takaa sen, että kukaan ei joudu häpeemään itseään. Se antaa ihmisille vapauden olla ylpeitä itsestään ja se takaa sen, että jokainen ihminen voi elää ilman, että häntä katsotaan kummaksuen. Kehopositiivisuus antaa ihmisille vapautuksen yhteiskunnan luomista ulkonäköpaineista ja sitä kautta vapauttaa meidät ulkonäön määrittämästä vankilasta. Kehopositiivisuuden pyrkimys on mielestäni vapauttaa ihmiset myös ainaisesta tarpeesta tulla joksikin muuksi kuin on. Sen tehtävä on vapauttaa jokainen ihminen siltä laihdutus- ja dieettipakkomielteeltä, joka ihmisillä on ulkomuodosta riippumatta. Kehopositiivisuus tuo uudenlaisen näkökulman omaan kehoon. Mielestäni kehopositiivisuuden rikkaus on se, että kun pääsee eroon pakkomielteestä laihduttaa, alkaa tehdä itselleen ja omalle keholleen hyviä asioita. Kehopositiivisuus on itsensä arvostamista. Kehopositiivisuus on rauhan antamista omalle keholle ja sille, miltä se juuri kullakin hetkellä näyttää. Kehopositiivisuus on sitä, että ihmiset haluavat antaa keholleen sitä, mitä se tarvitsee. Kehopositiivisuuden myötä ihmisistä tulee terveempiä sekä henkisesti että fyysisesti. Kehopositiivisuuden päätarkoitus on henkinen rauha ja hyvinvointi, fyysinen terveys on sen seurausta ja sivutuote. 

Moni kommentoi, että olen vain katkera ylipainoisille ja lihaville ihmisille, jotka osaavat olla tyytyväisiä itseensä ja omaan kehoonsa. Koska en ole päässyt vielä sinuiksi oman kehoni kanssa, minulla ei ole oikeutta vaatia, että kehopositiivisuus olisi ihan kaikkien ihmisten juttu, myös minun. Toisaalta minua kehotettiin tutustumaan kehopositiivisuuden oikeaan merkitykseen, jotta oppisin olemaan tyytyväinen omaan kehooni.

Minulle kerrottiin, että en ole päässyt anoreksiastani mihinkään. Olen syömishäiriötä sairastava ihminen, joka kiukuttelee siitä, että ei saa rauhassa sairastaa. Toisaalta olen ihminen, joka ei ole sujut itsensä kanssa, mutta silti laittaa useita kuvia itsestään esille. 

Kommenteista kävi ilmi juuri se, mistä edellisessä postauksessa puhuin. Ihmiset, jotka puhuivat itsestään "ylipainoisina" ja "lihavina", hyökkäsivät kimppuuni. Kuulemma niin se vaan menee, että kun on laiha, ei ole rohkeaa laittaa itsestään bikinikuvia esille. Lisäksi laihuus on ihmisten kuvitelmissa joku maaginen ja tavoiteltava asia, joka tekee ihmiselämästä täydellistä. Laihoilla ihmisillä ei ole mielenterveysongelmia tai sairauksia, ja heillä on automaattisesti hyvä itsetunto. Jännää oli myös se, miten ihmiset näkevät esimerkiksi fitness-maailman. Fitness-ihmisiä pidetään täydellisinä ihmisinä, jotka eivät voi kärsiä ongelmista suhteessa omaan itseensä. He näyttävät tiettyjen ihmisten silmissä täydellisiltä.
"Treenatessani huomaan vikoja kehossani koko ajan." (Eräs fitnesstähti) 
Surullisinta oli se, että minun uskottiin vihaavan ja vähättelevän ylipainoisia ihmisiä. En tiedä, mistä tuo uskomus on peräisin, koska en puolellakaan sanalla tällaisesta maininnut postauksessa. Toiseksi minun ajateltiin vihaavan kehopositiivisuutta. Enhän minä sitä vihaa, pikemminkin haluan oppia kehopositiivisuutta ja tulla hyvinvoivammaksi ihmiseksi. Ainoa mistä en tykkää on se, että kehopositiivisuus on viety somessa ja julkisuudessa alkuperäisestä merkityksestä askeleen vikasuuntaan. 

Katkera en todellakaan ole. Olen toki hieman kateellinen niille kaikille  ihmisille ulkomuodosta riippumatta, jotka osaavat olla tyytyväisiä itseensä, mutta katkeruutta se ei ole. Toipumisprosessini syömishäiriöstä on kesken, sen myönnän. Siitä toipuminen kestää keskimäärin seitsemän vuotta ja toipuminen menee yleensä yhden askeleen eteenpäin ja kaksi taaksepäin, yksi eteen ja kaksi taakse. Julmaa, miten laihuudella ja syömishäiriöllä saa loukata, mutta sanaa "ylipainoinen tai lihava" ei saa edes mainita. Kumpikin on kuitenkin yleensä ihmiselle itselleen rankka paikka. 
"Jos laihdut enää yhtään tuosta, et ole enää kaunis." (Kommentti minulle)
Laihduin, joten olen ilmeisesti ruma. Kuinka moni pahoittaa mielensä, jos tuohon "laihdut" tilalle vaihtaa "lihot"?


Minä puhuin siitä, että kehopositiivisuus on heittänyt härän pyllyä, kun ilmiön myötä julkisuuteen on pompsahtanut tietynlainen lihavuuden yhteiskunnallinen normaalistaminen eli ei lähdetä sen kehopositiivisuuden avulla tekemään itselle hyviä asioita vaan ollaan sillein, että "mä hyväksyn itseni, joten jään tähän". Keskeluissa tuli esille myös usein se, että puhuttiin ns. terveellisistä ylipainoisista. En itse puhu edellisessä postauksessani näistä, vaan pikemminkin "Obese"/"Clinically Obese".
Kuva: täältä
Minun epäiltiin olevan kehopositiivisuutta vastaan, vaikka itse asiassa olen kehopositiivisuuden, sen alkuperäisen kehopositiivisuuden, kannattaja henkeen ja vereen. Kehopositiivisuuden avulla olen päässyt näin pitkälle oman itseni kanssa. Kehopositiivisuuden avulla elän suhteellisen normaalia elämää ja kehopositiivisuuden avulla tulen elämään normaalia elämää. Ja koska olen voimaantunut kehopositiivisuuden avulla, olen uskaltanut julkaista itsestäni kuvia ja mennä jopa rannalle bikineissä. Kehopositiivisuuden avulla opetan lapsilleni, että he ovat hyviä juuri sellaisina kuin ovat. Sen avulla opettelen puhumaan itsestäni kauniisti, jotta lapseni oppivat minulta, että itsestä pitää ja saa puhua kauniisti. Kun koen kehoni positiivisena, haluan tehdä sille hyvää ja silloin minusta tulee entistä onnellisempi. Se, että on laiha, ei ole suoraan verrannollinen onnellisuuden kanssa. 

Sain myös paljon hyviä kommentteja ja ymmärrystä siihen, miten minä asian näen. En tietenkään oleta, että ihmisten pitää olla samaa mieltä kanssani, mutta kokosin tähän ne kommentit, joissa korostuu ensimmäisessä postauksessa puhuttu ilmiö, ja toisaalta keskustelut, jotka korostavat sitä. 

Kehopositiivisuus kuuluu meille kaikille!

maanantai 6. elokuuta 2018

Body Positive - Kun lihavuudesta tuli positiivinen juttu

"Rakas kehoni, olet hyvä juuri sellaisena kuin olet! Jos olet lihava, kelpaat juuri tuollaisena. Jos olet laiha, kelpaat juuri tuollaisena... eikun... kehopositiiviisuus olikin vain lihavien juttu!"
Kehopositiivisuus eli Body Positive on ilmiö, joka on ollut vahvasti pinnalla parin viime vuoden aikana. Kehopositiivisuus kehottaa jokaista hyväksymään itsensä sellaisena kuin on ja olemaan rohkeasti oma itsensä. Ilmiö on mielestäni kuitenkin heittänyt härän pyllyä, kun siitä on tullut vastoin tarkoitustaan pelkästään lihavien juttu. Toiseksi kehopositiivisuudesta on tullut somessa ja julkisuudessa, anteeksi vain, tekosyy elää epäterveellistä elämää. Tekosyy pysyä liikalihavana tekemättä asialle mitään. 
Kehopositiivisuudesta on jauhettu jo aika paljon ja pitkään olinkin sitä mieltä, että minun ei kannata ottaa asiaan kantaa. En kuitenkaan pysty olemaan hiljaa. 
Melkein katkerana luen tekstejä siitä, kunka lihavuus pitää hyväksyä ja se on suorastaan new black. Lapsellisena ajattelen, että miksi minä en saa sitten olla sellainen kuin olen. Ylipaino tai alipaino, mitä väliä? Heti ollaan huolissaan, jos paino laskee. Entä, jos painoni nousisi merkittävästi, oltaisiinko silloin yhtä huolissaan. Ei, silloin kuuluisin Body Positive -ilmiön piiriin ja voisin julkaista itsestäni Instagramissa puolialastomia kuvia. Ja totta kai odottaisin yhteiskunnan hyväksyntää itselleni ja kuvilleni. Niin ja kehuisin, kuinka hyväksyn itseni sellaisena kuin olen.  
Kyllä, yli meni, mutta niin taisi mennä Body Positive -ilmiökin, jos seuraa somea ja julkisuutta.
Olen normaalipainoinen ja joidenkin mielestä ehkä jopa hoikka. Itse en tunne niin. En ole tyytyväinen kehooni, en hyväksy itseäni tällaisena kuin olen enkä ole sinut itseni kanssa. Jonkun mielestä se voi tuntua naurettavalta. Kun mainitsenkin jollekin, että en ole sinut kehoni kanssa, minuun kohdistetaan hyvin vihaisia ja katkeria katseita. "Kyllähän ihmisen pitää olla tyytyväinen itseensä, kun on noin hoikka. Älä naurata! Lopeta tuo höpötys. Ole hiljaa. Haet vain huomiota." Ei, se ei ole automaatio, että kaikki, jotka ovat jotakin muuta kuin ylipainoisia omaavat hyvän itsetunnon ja ovat tyytyväisiä kehoonsa. 
Kehopositiivisuus kuuluu kaikille. Se, miltä joku ihminen näyttää, ei kerro yhtään siitä, onko hän sinut itsensä kanssa. Joten te, jotka olette omineet Body Positive -ilmiön, luovuttakaa osa sen mahdista meille muillekin. Jokainen ansaitsee positiivisen suhtautumisen omaan kehoon itseltä ja muilta. Silti liikalihavuus ei pidä olla yhteiskunnallisesti sellainen asia, johon ei terveydenhuolto puuttuisi, kuten ei ole liiallinen laihuuskaan. 

Minulle itselleni kehopositiivisuudessa on kyse siitä, että ihan jokainen ihminen pystyisi hyväksymään itsensä ja olla sinut itsensä kanssa. Minulle se on sitä, että jokainen saa olla maailmassa sellaisena kuin on ilman, että kukaan toinen kanssaihminen sitä ihmettelee. Yksilötasolla jokaisen pitää saada kelvata lihavana, laihana, normaalipainoisena, erilaisena, pitkänä, lyhyenä tai samanlaisena. Yhteiskunnallisesti se vaan menee kuitenkin niin, että ihmisiä pitää kehottaa kohti terveellisiä elintapoja. Se ei tarkoita sitä, että jokaisen pitää olla hoikka ja tavoitella samaa muottia. Se tarkoittaa sitä, että ihmisen tulisi kokonaisvaltaisesti huolehtia terveydestään nyt ja tulevaisuudessa. Se tarkoittaa, että elämään kuuluu urheilu ja terveellinen ruokavalio. Kuten me kaikki tiedämme, liiallinen alipaino on vaarallista. Näin on myös liiallisen ylipainon kanssa, se on vaarallista. Kehopositiivisuus pitäisikin olla päänsisäinen juttu, ei epäterveellisyyden ihannointia puoleen tai toiseen. Kehopositiivisuus pitäisi olla sitä, että oppii rakastamaan omaa kehoaan niin paljon, että haluaa tehdä sille hyviä asioita. Kehopositiivisuus pitäisi olla ehdottomasti sitä, että jokainen hyväksyy itsensä ja rakastaa itseään kaikkine muotoineen, arpineen ja elämän jättämine jälkineen, mutta ei sitä, että liikalihavuus olisi jees juttu. Liikalihavuus kun on eri asia kuin muodot, arvet ja elämän jättämät jäljet. 

Edit: lue seuraava postaus (ilmestyy tänään), jossa avaan tästä postauksesta seurannutta keskustelua!! 

sunnuntai 5. elokuuta 2018

AW18 lempparituotteet lastenvaatemallistoista

Taas on se aika vuodesta, kun uudet syksy/talvimallistot ilmestyvät. Olenkin odottanut innokkaana mallistojen julkaisupäiviä ja selannut uutuuksia. Näyttää siltä, että olen ihastunut ruskan sävyihin ja niitä tänä syksynä riittää. 

TINYCOTTONS
PAPU
METSOLA
MINI RODINI
MAINIO
BLAA!
THE ANIMAL OBSERVATORY
BEAU LOVES
BOBO CHOSES
Oletteko tsekkailleet syksyn uutuuksia ja jännittäneet AW18 droppeja? Mitä olette tykänneet? Onko löytynyt lemppareita? 

lauantai 4. elokuuta 2018

Kalajoki - meidän perheen ensimmäinen kesälomareissu

Me oltiin mietitty, että lähdetään jonnekin kesälomareissulle tänä kesänä. Wiljamin ensimmäinen kesä, joten olihan Wiljamin päästävä ensimmäiselle kesälomareissulle. Meillä alkoi koko perheen yhteinen kesäloma viime viikolla, joten reissuun päästiin, kun sellainen mahdollisuus tuli. 

Me lähdettiin ex-tempore kesälomareissulle Kalajoelle tiistaina. Tunti siitä, kun päätettiin lähteä, starttasimme auton nokan kohti Pohjois-Pohjanmaata ja Kalajokea. Olin aika innoissani, sää oli ihan mahtava ja meillä uimakamppeet takakontissa. Varattiin majoutus Tapion Tuvasta ja päästiin aivan ihanaan aittaan kahdeksi yöksi. 
Kalajoella meitä odotti aurinko, meri, hiekkaranta ja fiilis siitä, että oltaisiin jossain muualla kuin Suomessa. Siellä odotti myös Petterin veljen perhe. Tiistaina päästyämme perille, leiriydyimme pieneen aittaamme ja lähdettiin käymään rannalla. Pian kuitenkin tuli Wiljamin nukkumamenoaika ja lähdettiin nukkumaan. 
Keskiviikkoaamuna herättiin ajoissa, jotta kerettiin nauttimaan mahdollisimman paljon auringosta. Käytiin tekemässä Petterin veljen perheen kanssa suunnitelma ja meidän perhe lähti käymään Tapion Tuvan yhteydessä olevassa maauimalassa, jonne saimme majoituksen yhteydessä vapaaliput. Maauimala oli ihan loistava pienelle lapselle, sillä vesi oli lämmintä ja tunnelma oli sopivan rauhallinen. Vaikka puitteet eivät olleet uusinta uutta, suosittelen silti käymään maauimalassa. Maauimalan jälkeen lähdettiin rannalle ja vietettiin loppuilta uiden, grillaten ja hengaillen. Ihan mahtavaa. Illalla nähtiin vielä hurja ukkosmyrsky, joka kiersi rannan sopivasti. 
Torstaiaamuna heräsin ennen Wiljamia, joka porskutti unta ennätyksellisesti yhdeksään saakka. Suunnitelmana oli mennä JukuParkkiin. Luovutettiin aitta puolen päivän aikaan ja suuntasimme jälleen rannalle. Siitä lähdimme koko porukka JukuParkkiin, joka oli pienoinen pettymys. Luin jostain, että paikka olisi viime vuosina uudistettu, mutta mielestäni se vaikutti edelleen samalta kuin silloin vuosia sitten, kun lapsena kävin siellä. Lisäksi vesi oli tosi kylmää ja systeemit sekavat. Liput maksoivat 21 euroa/henkilö, mutta meille aikuisille siellä ei ollut oikein mitään. Onneksi sentään Wiljami pääsi ilmaiseksi sisään. Vesipuisto soveltuu mielestäni parhaiten ehkä 3-15 -vuotiaille. Lippujen hinnoittelua olisikin ehkä syytä vähän tarkastaa. Joka tapauksessa me Petterin kanssa päästiin käymään vesiliukumäissä ja nauttimaan aurinkoisesta päivästä. Iltapäivällä me lähdettiin ajamaan kotiin päin. Reissun jälkeen on ihana palata kotiin, vaikka takana olisikin ollut mahtava reissu. Ihana kesälomareissu.
Oletteko te käyneet kesälomareissulla tänä kesänä? Kenties Kalajoella?

maanantai 30. heinäkuuta 2018

Mitä menin juuri tekemään? - Päiväkotihakemus

En tiedä, mistä lähtisin liikenteeseen. En tiedä, mitä sanoisin. Tämä tuntuu äärettömän vaikealta. Hakemus, jonka tein äskettäin. Se tuli yllätyksenä, enkä olisi halunnut tehdä sitä vielä, en ainakaan vuoteen. 
Ilmottauduin perjantaina kouluun siinä uskossa, että minulla on luento silloin tällöin ja voidaan järjestää Wiljamin hoito siksi aikaa ilman ulkopuolisia. Toisin kävi. Katselin kursseja ja järkytyin. Jos haluan valmistua kandiksi keväällä, minulla olisi syksyllä luentoja ja demoja pahimpina päivinä jopa kuusi tuntia päivässä. Vaikka Wiljami onkin aika rauhallinen tapaus, ei lasta voi ottaa kuudeksi tunniksi yliopistoon. Tosin voisihan Wiljami toimia harjoituslapsena ja samalla nauttia huomiosta. No ei kuitenkaan. Ainoa vaihtoehto oli alkaa tutustua Jyväskylän päiväkoteihin, niiden varhaiskasvatussuunnitelmiin ja toimintaperiaatteisiin. Minä, joka olin vannonut, että meidän lasten ei tarvitse mennä päiväkotiin liian pieninä, selasin järkyttyneenä ja hyvin epätietoisena päiväkoteja. Vaikka minusta tulee lastentarhanopettaja ja olen työskennellyt päiväkodissa, olen aivan pihalla, mitä tarkoittaa, kun oma lapsi menee hoitoon. 
Päiväkoti vai perhepäivähoito, kunnallinen vai yksityinen? Mikä olisi hyvä vaihtoehto 11 kuukautta vanhalle vauvalle? Päädyimme kunnalliseen päiväkotiin. Kunnallinen, koska yksityisillä raha puhuu toiminnassa ja päiväkoti, koska vaikka perhepäivähoito olisi pienelle lapselle parempi, perhepäivähoidossa vastuussa lapsen hoidosta on vain yksi ihminen omine periaatteineen. Perhepäivähoito voi olla mahtava mahdollisuus, jos kohdalle osuu ihana hoitaja, mutta se voi olla myös täysi katastrofi, jos ajatukset eivät kohtaa. Lisäksi päiväkodissa on lastentarhanopettaja pedagogisessa vastuussa. Mielestäni pienelle lapselle tärkeintä päivähoidossa ovat rutiinit ja hyvä perushoito sekä syli ja lapsen yksilöllinen huomioiminen. Mitään erikoisuuksia, kuten taide- tai liikuntapainoitteisuutta en pidä oleellisenä meriittinä päivähoidon valinnassa. Me tehdään niitä sitten kotona ja mahdollisuuksien mukaan kerhoissa yhdessä. Meillä on onneksi tarve vain osa-aikaiseen hoitoon, joten Wiljamin ei tarvitse olla joka päivä tai täysiä tunteja hoidossa. Lisäksi meillä hoidon tarve tulee olemaan todennäköisesti vain vuoden loppuun asti, sillä me Petterin kanssa tehdään keväällä kumpikin kandia ja lopputyötä. Silti hoitoon laittaminen tuntuu ihan kamalalta. Suoraan sanottuna tunnen itseni huonoksi äidiksi ratkaisumme vuoksi. Ristiriitaisen tästä tilanteesta tekee se asia, että mielestäni ylipäänsä päivähoito ei ehkä ole paras asia pienelle lapselle. Apua, en siis halua Wiljamia päiväkotiin, mutta meillä ei ole muuta vaihtoehtoa. Apua, meidän rakas pieni äitin poika, joka käy vielä päivisin tissillä, joutuu aloittamaan päiväkodin. Apua, äiti taitaa särkyä. 
Nyt alkaa päiväkotipaikan odottaminen ja päiväkotirepun valitseminen. Luvassa onkin blogin puolella postauksia päiväkodin aloittamisesta, siitä mitä sinne tarvitaan, miten me valmistaudutaan ja miltä se meistä tuntuu sekä miten päiväkotiura alkaa. Minua jännittää. Meitä jännittää.

Onko siellä muita, joiden lapset ovat aloittaneet tai ovat aloittamassa vuoden iässä päivähoidon? Entä miten voin luottaa siihen, että meidän vauva pärjää siellä? 

lauantai 28. heinäkuuta 2018

Juhlamekko loppukesän juhliin

Postiluukusta kolahti punainen kirjekuori. Kuoren sisältä paljastui kutsu elokuisiin häihin. Kutsu ei toki tullut yllätyksenä, sillä olinhan ollut taannoin morsiamen polttareissa. Se kuitenkin tuli yllätyksenä, että en tälläkään kertaa tiedä minkälaisen mekon laittaisin häihin päälle. Joku saattaa muistaa viime kesän mekko-ongelman (Melkein toivoton juhlamekon etsintä - mekko raskausmahalle) ja viime tippaan jääneen paniikkimekkoshoppailun. 

Tänä kesänä, hyvissä ajoin kolme viikkoa ennen juhlia, aloin pohtimaan minkälaisen mekon haluaisin. Pitsi ja tylli on ihan must ja väreinä vaaleanpunainen, tummansininen, minttu ja keltainen. Tässä inspiraatiokuvia mekoista, jotka ovat aivan ihania. (Mekot ja kuvat: NELLY.COM.)


































Mitä mieltä te olette? Tykkäättekö?

torstai 26. heinäkuuta 2018

Turvaistuimen valinta - BeSafe Izi Combi X4 isofix

Turvaistuimen valinta eli tuo yksi lapsiperheen vaikeimmista valinnoista. Meillä tuli aiheelliseksi vaihtaa kaukalo turvaistuimeen taannoin tapahtuneen peräänajon jäljiltä (lue lisää: Sunnuntai, joka päättyi päivystykseen). Turvaistuinhan pitää vaihtaa uuteen, jos kolaritilanteessa jollain osapuolella on vauhtia yli 10 km/h. Koon puolesta Wiljami olisi mennyt vielä kaukalossa, mutta ei ollut mitään järkeä ostaa uutta kaukaloa ja ostaa turvaistuin muutaman kuukauden kuluttua, kun kaukalo jää pieneksi. Olen kuullut ristiriitaista tietoa siitä kummassa lapsen on turvallisempi matkustaa: kaukalossa vai turvaistuimessa. Osa lähteistä kertoi, että kaukalo olisi turvallisin valinta niin pitkään kuin lapsi mahtuu siihen. Toisaalta kuulin, että turvaistuin olisi vähintään yhtä turvallinen kunhan lapsi matkustaa selkä menosuuntaan. 

Me lähdettiin hankkimaan turvaistuinta, joka olisi mahdollisimman pitkäikäinen, mutta samalla mahdollisimman turvallinen. Mietittiin, että haluttaisiin istuin, jonka saa käännettyä ovelle. Tutkittiin eri turvaistuintestejä ja vertailtiin tuloksia. Lopulta mentiin käymään kahdessa lastentarvikeliikkeessä ja myyjät esittelivät meille istuimia. Me kerrottiin, mitä me halutaan ja myyjät suosittelivat meille kolmea istuinta:
Huomasimme istuimia vertaillessa, että on täysi mahdottomuus saada kaikkia ominaisuuksia yhdessa paketissa. Me halusimme istuimen, joka on turvallinen, pitkäikäinen, ovelle kääntyvä sekä istuimen, jossa on isofix-kiinnitys ja hyvä kallistuksen säätö. Tällä yhdistelmällä ei istuinta löytynyt. Suurin ongelma oli se, että istuimet, jotka kääntyvät ovelle, ovat jalkatilaltaan onnettomia ja malliltaan kuppimaisia. Vaikka niissä luvattiin käyttöaika aina sinne noin 4-vuoden ikään saakka, tuntui, että meidän hieman rotevampi pienimies ei tulisi mahtumaan niin pitkään kyseisiin istuimiin. 

Loppujen lopuksi luovuimme kääntyvyydestä ovelle ja meidän turvaistuimeksi valikoitui BeSafe Izi Combi X4. Istuimessa meitä miellytti sen turvallisuus, säädettävä jalkatila selkä menosuuntaan istuessa, isofix-kiinnitys, massiiviset ja tukevat sivutörmäyssuojat, magneetit vöille sekä pohjoismaalaisuus. 
Kuva täältä.
BeSafe Izi Combi X4 isofix on helppo kiinnittää autoon selkä menosuuntaan isofixillä tai kasvot menosuuntaan autonvöillä. Istuimessa on integroitu tukijalka. Kummallakin tavalla kiinnitettynä istuin on tukeva ja helppo kiinnittää. Istuin kasvaa lapsen mukana ja se on helppo säätää sopivan kokoiseksi, sillä niskatuki säätyy kahdeksaan asentoon ja valjaat säätyvät automaattisesti mukana. Istuimessa on säädettävä jalkatila, jonka ansioista lapsi mahtuu matkustamaan turvallisesti selkä menosuuntaan mahdollisimman pitkään. Turvaistuin soveltuu lapselle, joka painaa 0-18 kg. Suositusikä istuimelle on 5 kk - 4 vuotta. Istuinta voi kallistaa ajon aikana useaan eri asentoon. Istuimessa on viispistevyöt. BeSafe on norjalainen yritys, joka on valmistanut turvaistuimia jo yli 50 vuotta. Istuimet on suunniteltu pohjoisen olosuhteisiin. (https://www.ozbaby.fi/tuote/turvaistuin-besafe-izi-combi-x4-isofix/0186111464/)
Kuva täältä.
Kuva täältä.