tiistai 30. toukokuuta 2017

Miltä äitiys tuntuu, kun odottaa lasta?

Äitiys on asia, mitä olen pohtinut jo näin raskausaikana. Äitiys on maailman luonnollisin asia, mutta siihen liittyy aina tunteita laidasta laitaan. Olen aina halunnut äidiksi ja minulla on ollut lapsesta asti voimakas hoivavietti. Nukkeleikit olivatkin suosikkejani läpi lapsuuteni. Olen aina elänyt sitä varten, että minusta tulee äiti jonakin päivänä. Odotankin aivan valtavasti sitä hetkeä, kun saan meidän oman pikkuisemme ensimmäisen kerran syliini. Olen kuvitellut tuhansia kertoja etukäteen sen valtavan rakkauden ja kiintymyksen määrän, joka minun ja vauvamme välillä tulee vallitsemaan, joko heti tai vähän myöhemmin.
Nyt raskaana ollessani minun on ollut vaikea ymmärtää sitä, että odotan todella vauvaa. Luulen sen johtuvan siitä, että raskaaksi tuleminen ei ole ollut minulle mikään itsestään selvyys ja toiseksi pelosta, että en tulisi saamaan omaa lasta. Yhtäkkiä minun sisälläni kasvaakin meidän oma tuleva vauva, ja se vaan on niin uskomattoman hienoa, että sitä on vaikea uskoa todeksi. Mietimme juuri tänään, että meillä ei ole mitään nimeä vauvalle, jolla me sitä kutsuisimme nyt raskausaikana. Se on vaan vauva. Nauroimme, että me ei taideta kumpikaan vielä uskoa todeksi sitä, että meillä on kohta oma lapsi. 
Äitiys ja ajatus äidiksi tulemisesta ei kuitenkaan ole helppo laji. Raskausaikana ja jo ennen sitä olen luonut itselleni sellaisen ajatusmallin, että minun tulisi onnistua äitiydessä täydellisesti ja kaikki negatiivinen, mitä tulisin ajattelemaan äitiydestä tai lapsestamme, olisi väärin ja johtaisi äitiydessä epäonnistumiseen. Ajatus siitä, että vauvan synnyttyä minulle tulisi olo, että tätäkö tämä nyt on, en jaksa, kauhistuttaa minua. Minä olen halunnut niin paljon omaa lasta ja tulla äidiksi, että miten voisin ajatella, että en jaksakaan, tai että haluaisin enemmän omaa aikaa. Neuvolassa puhuttiin viimeksi juuri tästä aiheesta ja meille kerrottiin, että lähes poikkeuksetta jokainen äiti kokee jossain vaiheessa vauvan synnyttyä tällaisia ajatuksia. Tieto siitä, että se on täysin sallittua ja normaalia, helpottaa oloani. Ehkä kenenkään ei tarvitse jaksaa ja olla läsnä koko ajan sata prosenttisesti. 
Nyt raskausaikana haluankin pyrkiä siihen, että opin ajattelemaan armollisemmin itsestäni tulevana äitinä. Minun ei tarvitse olla ylipäänsä maailman paras äiti vaan riittää, että olen paras äiti meidän lapsellemme. Luotan joka tapauksessa itseeni täysin tulevana äitinä ja uskon, että meistä tulee hyvät vanhemmat meidän lapsellemme. 

Minkälaisia ajatuksia äitiydestä teillä on tai on ollut raskauden aikana? Kuinka ne muuttuivat lapsen synnyttyä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti