perjantai 18. elokuuta 2017

Opetanko lapsen olemaan poissa meidän luolta - ero vanhemmista

"Kannattaa antaa lapsi mahdollisimman varhain yökylään, niin se oppii olemaan muidenkin luona."
Tämän neuvon kuulin hetki sitten. Siinä sitten hetken nieleskeltyäni sanoja, aloin selittämään rauhallisesti, miksi en koe tarpeelliseksi vauvani oppivan olemaan poissa meidän vanhempien luolta. Olen huomannut, että myös muun muassa netin vauvaryhmissä käydään kuumaa keskustelua siitä, kuinka pitkään minkäkin ikäinen lapsi voi olla erossa vanhemmistaan. Useissa kommenteissa kerrotaan, kuinka vauva pärjäsi hienosti eikä reagoinut mitenkään erossa oloon.
Kuva: täältä.
No totuushan on se, että väärin meni. Lapsen hyvälle kehitykselle on tärkeää pysyvän aikuisen jatkuva läsnäolo. Tämä pysyvä aikuinen on pienelle lapselle se, joka häntä hoitaa, yleensä äiti. Pieni lapsi ei pysty säilyttämään kokemusta maailmasta ja omasta olemassaolostaan itsenäisesti, vaan tarvitsee siihen tuon pysyvän aikuisen. Lapsi ikään kuin rakentaa pysyvyyden tunnetta yhdessä pysyvän aikuisen kanssa. Lapsen joutuessa eroon pysyvästä aikuisesta, lapsen oma kokemus olemassaolostaan lakkaa. Me voidaan vain kuvitella, miltä tuo tilanne lapsesta tuntuu. Tilanne on lapselle hyvin ahdistava ja sitä voidaan verrata esimerkiksi paniikkikohtaukseen.

Miten sitten maailman ja oman olemassaolon jatkuvuus ilman pysyvää aikuista kehittyy lapselle? Ensinnäkin oppiminen tapahtuu hitaasti ja lapsen yksilöllisen kehityksen tahtiin. Pysyvän aikuisen reagoidessa lapsen viesteihin samalla tavalla, alkaa lapsi kerätä itselleen mielikuvia itsestään, vanhemmista ja kodistaan. Mielikuvien varassa lapsi pystyy aina vähän kerrallaan odottamaan rauhallisena viestiinsä vastaamista. Lapsi alkaa siis pikku hiljaa muistamaan oman olemassaolonsa ja ympäröivän maailman, kuten pysyvän aikuisen, ja näin ollen kehittää oman itsensä ilman toista ihmistä. Usein kuulee säännön, että lapsi pärjää ilman pysyvää aikuista niin monta tuntia, kun hän on kuukausia ja niin monta yötä, kun hän on vuosia. Toisin sanoen pari kuukautta vanha vauva pärjää kaksi tuntia ja vuoden ikäinen lapsi yhden yön. Mielestäni tämä on oikein käyttökelpoinen nyrkkisääntö, kun miettii lapsen erossaoloaikaa. Toki pitää muistaa, että jokainen lapsi on yksilö ja kaikkien lasten kehitys ei kulje samaa tahtia.

Kun sanotaan, että pieni lapsi pärjää oikein hyvin, eikä reagoi negatiivisesti erossa oloon, voi johtaa täysin harhaan. Lapsi ei vain välttämättä osaa ilmaista ahdistuneisuuttaan sillä tavalla, että aikuinen ymmärtäisi sitä. Tuo olemassa olemattomuuden ja maailman jatkumattomuuden tunne jättää lapseen jälkiä ja tekee hallaa hänen kehitykselleen. Silloinkin, kun aikuiset eivät ole havaitsevinaan eroahdistusta.

Ajatellaan ensisijaisesti lapsen parasta!

8 kommenttia:

  1. Nämä lastenhoito- ja kasvatusasiat tuntuvat olevan välillä kuumaakin kuumempia keskustelun aiheita. Ehkä kultaiselle keskitiellekin on tilausta?! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä herättävät aina keskustelua, sillä meitä ihmisiä on niin paljon erilaisia, ja näin ollen mielipiteitä on hyvin paljon erilaisia. Monessa asiassa kaivattaisiin kultaista keskitietä, ja lastenhoito- ja kasvatusasiat ovatkin yksi aiheista, joissa ihmiset helposti ovat hyvin vahvasti siellä ääripäissä. Tosin joissakin asioissa, kuten juurikin kiintymyssyhteen muodostumisessa on tietyt faktat, joita on vaikea ohittaa :)

      Poista
  2. Vaikka asia ei omaa elämää tällä hetkellä liippaakkaan, niin tuo nyrkkisääntö on kyllä hyvä muistaa :)

    hanna
    www.hannamariav.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä hyvä peruslähtökohta, jota jokainen voi sitten omien tarpeiden mukaan soveltaa sopivalla tavalla :)

      Poista
  3. Olen paljon samaa mieltä näistä. Minullakaan ei ole mitään tarvetta "kouluttaa" lasta olemaan erossa minusta vaan nyt on tärkeintä luoda hyvää ja turvallista, luotettavaa kiintymyssuhdetta ehjälle pohjalle. Lapsi ehtii myöhemmin sitten isompana olla poissa kotoa hyvin paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin juuri. Kiintymyssuhteen luominen on tärkeä ja merkityksellinen asia lapsen myöhemmän kehityksen ja elämän kannalta. Tarkoituksen mukainen opettaminen erossa oloon liian varhain ei ole oleellista, sillä lapsi kyllä oppii sen kyllä myöhemminkin. Tietenkin on tilanteita, joissa lapsen pitää olla jo hyvin pienenä erossa esimerkiksi äidistä ja nämä tilanteet ovat erikseen.

      Poista
  4. En kyllä pysty yhtymään tähän tekstiin sitten yhtään. Ja tuo vertauskuva paniikkikohtauksesta on ihan älytön. Itselläni on paniikkihäiriö ja tiedän millainen paniikkikohtaus on. Miten lapset joilla on kaksi kotia ja joutuvat jatkuvasti olla erossa pysyvästä aikuisesta. Aikamoista kärjistämistä tämä teksti ja vanhemmatkin tarvitsevat omaa aikaa voidakseen hyvin, joka mielestäni on vielä tärkeämpää.

    - Nina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä teksi on kirjoitettu faktapohjalta liittyen muun muassa lapsen hyvän kiintymyssuhteen muodostumiseen, jolle on oleellista, että varhaislapsuudessa lapselle muodostuu ensiksi yksi turvallinen kiintymyssuhde häntä hoivaavaan aikuiseen ja myöhemmin muihin läheisiin aikuisiin. Tietenkin on paljon tilanteita, joissa pienen lapsen ei ole mahdollista olla pelkästään pysyvän aikuisen kanssa ja tällöin yleensä käydään keskustelua, mikä olemassa olevista vaihtoehdoista on lapsen kannalta siinä tilanteessa kaikista paras (esimerkiksi juuri lapsi, jolla on kaksi kotia). Tällöinkin ajatellaan tietenkin ensisijaisesti lapsen parasta :) Totta kai vanhemmatkin tarvitsevat omaa aikaa, mutta mielestäni pienen lapsen (puhutaan lapsesta, jonka kiintymyssuhteen muodostuminen on vielä aluillaan) paikka on ensisijaisesti häntä hoitavan aikuisen luona. Tietenkään kenenkään vanhemman ei pidä väsyttää itseään, ja tietyissä tilanteissa on tärkeää, että vanhemmat saavat levätä.

      Poista