torstai 31. elokuuta 2017

Pesänrakennusvietti - vihdoin ja viimein

Muilla alkoi koulu, minulla loppui. Eilen oli viimeinen koulupäivä ennen äitiyslomaa. Hieman haikeana jäin katselemaan, kun opiskelijat pyörivät avajaismessuilla. On kuitenkin tullut aloitettua jo useamman vuoden ajan näin syksyisin koulu juuri noiden kyseisten messujen merkeissä. Minusta on ollut aina kiva palata kesän jälkeen kouluun. Koulun aloitus kuuluu syksyyn. Tämä syksy onkin vähän erilainen, uusi luku elämässä. Toki koulu jatkuu taas keväällä, joten mitään suurempaa eroahdistusta minun ei tarvitse vielä kokea.
 
Olin päättänyt, että jo muutaman viikon päässä jyllännyt pesänrakennusvietti saisi päästä valloilleen, kun viimeinen koulupäivä on ohi. Heti kotiin tultuani laitoinkin pesukoneeseen ensimmäisen satsin vauvanvaatteita. Pesin toisenkin koneellisen ja vielä jäi tälle päivälle yksi koneellinen. Seuraavaksi pääsen silittämään pikkuvaatteita. Silitys on muuten todella rentouttavaa puuhaa. Petteri kokosi myös ensisängyn ja laitettiin hoitopöytä paikoilleen. Pikku hiljaa meidän koti alkaa muuttua vauvaperheen kodiksi, ihanaa. Olen varmaan raskauden puolivälistä asti ihmetellyt, että minulle ei ole iskenyt sitä pesänrakennusviettiä, mistä kaikki puhuu. Pelkäsin jo, että minussa on jotain vikaa ja olen huono raskaana oleva. Kun se viimein pari viikkoa sitten iski oikein kunnolla, oli sitä vaikea hillitä. Onneksi enää ei tarvitse, vaan saa hullaantua vauvatavaroista täysillä.
 
Ihanaa torstaiaamua kaikille!

8 kommenttia:

  1. Iiiih! Noista pikkuruisista vauvan vaatteista hullaantuu vaikkei raskaana olisikaan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vauvan vaatteet on jotain niin ihanaa <3 Oon niitä kaupoissa ja lähipiirissä ihastellut jo vuosia, mutta nyt vihdoin pääsin oikeasti käsiksi niihin :D

      Poista
  2. Joillain tuo vietti tulee vasta myöhäisemmässä vaiheessa mutta yleensä tulee kuitenkin :D Itsellänihän alkoi opinnot taas tällä viikolla ja on ollut melko uuvuttava viikko.

    hanna
    www.hannamariav.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oon ymmärtänyt, että tulee milloin tulee, mutta yleensä tulee kuitenkin :D Tsemppiä opintoihin!

      Poista
  3. Mulla tuli myös myöhässä ja sit tulikin kunnolla :) Ihanaa äityslomaa!

    VastaaPoista