tiistai 26. kesäkuuta 2018

Sunnuntai, joka päättyi päivystykseen

Palaan vielä viime sunnuntaihin, sillä se sai normaalisunnuntaita poikkeuksellisemman päätöksen. Kaiken tapahtuman jälkeen minua jäi hämmentämään yksi asia. Miksi alle vuoden ikäisen vauvan pitää odottaa kolme tuntia päivystyksessä, jotta pääsee lääkärin vastaanotolle? 

Me vietettiin rauhallista sunnuntaipäivää. Käytiin koko perheen voimin leikkipuistossa ja syötiin tämän postauksen pääosassa olevaa kanakookoskeittoa. Iltapäivällä ajateltiin lähteä käymään vielä kaupassa tekemässä pikaostokset. Ajettiin autolla, pysähdyttiin liikennevaloihin ja odotettiin valon vaihtumista vihreäksi. Pamaus. Meidän takana tullut moottoripyörä pamautti meidän perään. Kenellekään ei käynyt mitään. Ajateltiin, että selvittiin säikähdyksellä. Ja niinhän me selvittiinkin. Päivystyskeikka siitä kuitenkin tuli, ihan varmuuden vuoksi. 
Meidät kirjattiin sisälle kello 19.51 epämiellyttävän kyselytuokion jälkeen. Hoitaja kyseli vastaanotossa meiltä tapahtumia ja meilläe tuli sellainen olo, että tällaisten pikkujuttujen takia ei tänne tulla. Meillä tämä ei ollut mikään pikku juttu, kyse oli kuitenkin meidän lapsesta. Ja mitä tällaisissa tilanteissa nyt ylipäänsä kuuluu tehdä. Me haluttiin, että Wiljami käy lääkärissä. Olihan meitä niin neuvottu myös päivystyksen puhelimessa. En tiedä miten päivystyksen järjestelmä toimii, mutta Wiljami laitettiin kategoriaan "määrittelemätön lihaskipu"
Jäätiin odottamaan. Kahden ja puolen tunnin kohdalla käytiin kysymässä mikä jonotustilanne on. Oltiin seuraavat, jotka pääsevät lääkärille. Niin, kunhan ensin hoidetaan ne kolme, joilla hoito oli vielä kesken. Puolen tunnin päästä päästiin vihdoin lääkärin vastaanotolle. Kolmen tunnin odottamisen jälkeen päästiin onneksi aivan ihanalle lääkärille, joka tutki Wiljamin perusteellisesti ja totesi kaiken olevan kunnossa. Wiljami oli todella väsynyt, mutta super reipas pikkupotilas. 
Kysymys, mikä väkisin heräsi puoli kahdeltatoista yöllä: miksi kahdeksan kuukautta vanha vauva joutuu odottamaan kolme tuntia päivystyksessä? Vastaanotossa hoitaja teki nopean laskutoimituksen Wiljamiin kohdistuneesta liike-energiasta ja antoi meille jonotusstatuksen. Ja kyse ei ole siitä ettenkö luottaisi päivystyksen henkilökunnan ammattitaitoon, enemmän kyse on siitä, että en luota tähän systeemiin. Systeemi vaatiisi muutoksia. Olen kaikkine sairauksineni joutunut kokemaan julkisen terveydenhuollon surkeuden ja suoraan sanottuna julmuuden useasti, joten tiedän mistä puhun. Kaikki tekee varmasti parhaansa, tai niin haluan uskoa, mutta kolme tuntia on silti liikaa vauvalle. 

Minkälaisia kokemuksia teillä on päivystyksestä? 

11 kommenttia:

  1. Ikävää, että jouduitte odottamaan. Kolme tuntia on kyllä tosi pitkä aika lapsen kanssa. Onneksi kaikki oli lopulta hyvin. Ymmärrän, että kolari säikäyttää ja lapsen haluaa käyttää varmuuden vuoksi lääkärillä. Meillä on lääkärikäynnit saatu yleensä hoidettua ajanvarauksella, mutta kerran jouduimme yöllä päivystykseen 1,5-vuotiaan kanssa. Pääsimme alle tunnissa lääkärille ja vastasyntyneen kanssa iltapäivystyksessä pääsimme aikanaan suoraan lääkärin luo.

    VastaaPoista
  2. Juhannusviikonloppu, veikkaan että siellä oli niitä vesipäitä ihan jonoksi joten akuutit varmasti menivät edelle. Aina on kuitenkin kurjaa kun pieni joutuu odottamaan.
    Toisaalta, such is life.

    VastaaPoista
  3. Harmillista kun olette noin kauan joutuneet odottamaan :( Me ei vielä pikkuisen kanssa päivystystä ole testattu eikä toivottavasti ihan heti sinne jouduta - itse sain siellä viime syksynä ihan tarpeeksi ravata :/

    VastaaPoista
  4. Kolme tuntia on kyllä tosi pitkä aika vauvalle, ikävää että jouduitte odottamaan niin pitkään :/. Päivystyksessä olisi tosiaan paljon parantamisen varaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on pitkä aika! Päivystys on kyllä systeemi, joka ei ihan toimi. Tiedän, että akuutit menee aina edelle ja niinhän niiden pitääkin menne, mutta kyllä noille jonotusajoille pitäisi voida jotain tehdä.

      Poista
  5. Kolari varmasti säikäyttää ja aina on parasta pelata varman päälle ja käydä tarkistuksessa, onneksi kaikki oli lopulta hyvin. Harmi että jonot olivat niin pitkät, etenkin pikkuisen kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Säikäytti todella! Joo, kyllä se varman päälle pelaaminen lapsen kanssa on hyvä juttu! :) Ne jonot tuntuu vauvan kanssa pitkältä, vaikka reippaasti meidän pikkumies jaksoi <3

      Poista
  6. Huii, kolari varmasti säikäyttää, mutta onneksi olette selvinneet siitä pelkällä säikähdyksellä. Juhannuksella on varmasti osansa pitkiin jonotusaikoihin, mutta silti 3h kuulostaa hurjalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi! Juhannus oli varmasti osallinen jonoihin, mutta kyllä siellä aina joutuu odottamaan, ainakin täällä päin. Kolme tuntia oli aika pitkä aika vauvan kanssa.

      Poista
  7. Onneksi selvisitte säikähdyksellä!

    Kurjaa kohtelua olette saaneet, onneksi sattui mukava lääkäri.
    Juuri tuon jonottamisen takia päätettiin ottaa tytölle vakuutus, vaikka se kallis onkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi! Kaiken pelasti mukava ja ystävällinen lääkäri :) Vakuutus on hyvä, mutta ei pelasta näiltä hetkiltä, kun kello on kahdeksan :/

      Poista