maanantai 30. heinäkuuta 2018

Mitä menin juuri tekemään? - Päiväkotihakemus

En tiedä, mistä lähtisin liikenteeseen. En tiedä, mitä sanoisin. Tämä tuntuu äärettömän vaikealta. Hakemus, jonka tein äskettäin. Se tuli yllätyksenä, enkä olisi halunnut tehdä sitä vielä, en ainakaan vuoteen. 
Ilmottauduin perjantaina kouluun siinä uskossa, että minulla on luento silloin tällöin ja voidaan järjestää Wiljamin hoito siksi aikaa ilman ulkopuolisia. Toisin kävi. Katselin kursseja ja järkytyin. Jos haluan valmistua kandiksi keväällä, minulla olisi syksyllä luentoja ja demoja pahimpina päivinä jopa kuusi tuntia päivässä. Vaikka Wiljami onkin aika rauhallinen tapaus, ei lasta voi ottaa kuudeksi tunniksi yliopistoon. Tosin voisihan Wiljami toimia harjoituslapsena ja samalla nauttia huomiosta. No ei kuitenkaan. Ainoa vaihtoehto oli alkaa tutustua Jyväskylän päiväkoteihin, niiden varhaiskasvatussuunnitelmiin ja toimintaperiaatteisiin. Minä, joka olin vannonut, että meidän lasten ei tarvitse mennä päiväkotiin liian pieninä, selasin järkyttyneenä ja hyvin epätietoisena päiväkoteja. Vaikka minusta tulee lastentarhanopettaja ja olen työskennellyt päiväkodissa, olen aivan pihalla, mitä tarkoittaa, kun oma lapsi menee hoitoon. 
Päiväkoti vai perhepäivähoito, kunnallinen vai yksityinen? Mikä olisi hyvä vaihtoehto 11 kuukautta vanhalle vauvalle? Päädyimme kunnalliseen päiväkotiin. Kunnallinen, koska yksityisillä raha puhuu toiminnassa ja päiväkoti, koska vaikka perhepäivähoito olisi pienelle lapselle parempi, perhepäivähoidossa vastuussa lapsen hoidosta on vain yksi ihminen omine periaatteineen. Perhepäivähoito voi olla mahtava mahdollisuus, jos kohdalle osuu ihana hoitaja, mutta se voi olla myös täysi katastrofi, jos ajatukset eivät kohtaa. Lisäksi päiväkodissa on lastentarhanopettaja pedagogisessa vastuussa. Mielestäni pienelle lapselle tärkeintä päivähoidossa ovat rutiinit ja hyvä perushoito sekä syli ja lapsen yksilöllinen huomioiminen. Mitään erikoisuuksia, kuten taide- tai liikuntapainoitteisuutta en pidä oleellisenä meriittinä päivähoidon valinnassa. Me tehdään niitä sitten kotona ja mahdollisuuksien mukaan kerhoissa yhdessä. Meillä on onneksi tarve vain osa-aikaiseen hoitoon, joten Wiljamin ei tarvitse olla joka päivä tai täysiä tunteja hoidossa. Lisäksi meillä hoidon tarve tulee olemaan todennäköisesti vain vuoden loppuun asti, sillä me Petterin kanssa tehdään keväällä kumpikin kandia ja lopputyötä. Silti hoitoon laittaminen tuntuu ihan kamalalta. Suoraan sanottuna tunnen itseni huonoksi äidiksi ratkaisumme vuoksi. Ristiriitaisen tästä tilanteesta tekee se asia, että mielestäni ylipäänsä päivähoito ei ehkä ole paras asia pienelle lapselle. Apua, en siis halua Wiljamia päiväkotiin, mutta meillä ei ole muuta vaihtoehtoa. Apua, meidän rakas pieni äitin poika, joka käy vielä päivisin tissillä, joutuu aloittamaan päiväkodin. Apua, äiti taitaa särkyä. 
Nyt alkaa päiväkotipaikan odottaminen ja päiväkotirepun valitseminen. Luvassa onkin blogin puolella postauksia päiväkodin aloittamisesta, siitä mitä sinne tarvitaan, miten me valmistaudutaan ja miltä se meistä tuntuu sekä miten päiväkotiura alkaa. Minua jännittää. Meitä jännittää.

Onko siellä muita, joiden lapset ovat aloittaneet tai ovat aloittamassa vuoden iässä päivähoidon? Entä miten voin luottaa siihen, että meidän vauva pärjää siellä? 

9 kommenttia:

  1. Tsemppiä päiväkodin aloitukseen ja uuteen arkeen opetteluun <3 Hyvin se sujuu <3

    VastaaPoista
  2. Muistan elävästi tunteesi, itse elin noita hetkiä kuutisen vuotta sitten. Olin ollut jo lähes viisi vuotta kotona ja kuvittelin vielä vuoden verran olevanikin, mutta elämä heitti eteen yllätyksiä, kuten sillä on tapana.
    Äidin syyllisyyden tunteet ovat musertavinta, mitä tiedän. Mutta elämä kuljettaa ja kantaa - ja pian uusi elämäntilanteenne on muuttunut uudeksi normaaliksi. Muutosten alla on rankkaa, mutta sitten taas selkenee.
    Sinä tunnet lapsesi parhaiten ja olet hänelle maailman paras äiti - siitäkin huolimatta, että lähdet tavoittelemaan muitakin elämäntavoitteitasi!
    Kaikki menee lopulta varmasti hyvin.��

    VastaaPoista
  3. Itsellänikin olisi tässä syksyn aikana hakemuksen tekeminen edessä kun pitäisi töihin palailla, valitettavasti ihan taloudellisten tekijöiden vuoksi ei ole mahdollista jäädä kotiin, mutta sen olen kuitenkin päättänyt etten kokopäiväiseen työhön ole palaamassa. En tiedä potisinko niinkään "huono äiti" -fiiliksiä jos en olisi lukenut keskusteluista näiden kotiin jäävien äitien kommentteja miten kamalaa on kun pieni laitetaan päiväkotiin - äidit kun syyllistävät itseään jo ihan tarpeeksi niin ei siinä muiden sitä enää tarvitsisi tehdä ja kaikilla ei yksinkertaisesti elämäntilanne ole sellainen, että pystyisi jäämään kotiin vaikka haluaisi. Eikä mielestäni ole huonompi äiti jos ei koe kotona lapsen kanssa olemista omaksi jutukseen vaan haluaakin jo palata töihin.

    VastaaPoista
  4. Esikoinen oli kolmen aloittaessaan päiväkodin ja kuopus vähän yli vuoden. Arvaa kumpi sopeutui paremmin? Nuorempi luonnollisesti. Tsemppiä siis! -Katta/Arki(paska)ruokaa

    VastaaPoista
  5. Aikoinaan kun hoitomuotoa valittiin, painoi mulla ihan samat kriteerit! :) pitkälle pääsee luottamuksella ja yhteistyöllä. Tsemppiä!

    VastaaPoista
  6. Toi on todella iso muutos ja usein äidille kaikista kovin pala, mutta varmasti selviätte siitä! Meidän tyttö oli ensin yksityisessä päivähoidossa ja se oli kodinomainen hyvä ratkaisu. Aika tuurikauppaa kuitenkin, millainen ihminen sattuu, joten päiväkoti on varmasti yhtä hyvä.

    VastaaPoista
  7. Täällä jyväskyläläinen lastentarhanopettaja! Tervetuloa kunnallisen päivähoidon piiriin! Kokemuksella voin sanoa, että pienikin lapsi pärjää päiväkodissa hienosti. Nyt vaan toivotaan, että saat lapsesi ryhmään lämpimät ja empaattiset aikuiset, joiden kanssa henkilökemiat toimii sekä vanhemmilla että lapsilla. Mitä pienempänä lapsi aloittaa, sitä vähemmän hän osaa muistella kotiarkeaan. Poissa silmistä, poissa mielestä... :) Tsemppiä aloitukseen!!!

    VastaaPoista
  8. Hoidon aloittaminen on aina uutta ja siinä tulee koettua kaikenlaisia tunteita.

    Mutta se pitää myös muistaa, että ne tunteet heijastuvat lapsenkin kokemukseen ja ajatteluun asiasta. Jos vanhempi ajattelee, että hoitoon vieminen tekee huonon vanhemman tai, että se on jollain tasolla "väärin" (tai pikemminkin liian aikaista), niin myös lapsi suhtautuu negatiivisemmin kuin mitä silloin, jos vanhemmat ovat myönteisiä ja neutraaleja asiasta. Ja myös hyvin pienetkin lapset ovat taitureita aistimaan tunnetiloja vaikkei vanhempi niitä näyttäisi tai toisi esillekään.

    He myös aistivat herkästi niin hyvän kuin pahankin. Eli lapsesta kyllä huomaa, jos kaikki ei esimerkiksi siellä hoidossa ole kohdillaan -vaikkei osaisikaan vielä ilmaista itseään sanoin.

    Meillä tämä 7,5 vuotias aloitti hoitouransa 9 kuukauden iässä sillä koettiin se parhaimmaksi ratkaisuksi meidän perheen kohdalla. Lisäksi pienempi lapsi sopeutuu paremmin hoitoympäristöön kuin mitä isompi lapsi.

    Hän aloitti ryhmäperhepäivähoidossa, jossa oli luonnollisesti myös lastentarhaopettaja, mutta aloimme huomaamaan ettei kaikki ollut kohdillaan. Eikä ollutkaan.
    Sen jälkeen hän oli perhepäivähoitajalla ja niin lapsi kuin mekin olimme enemmän kuin tyytyväisiä tähän vaihtoon sillä kaikki toimi paremmin lapsen edun mukaisesti. Sitten isompana menikin jo päiväkotiin, jossa kaikki toimi myös todella hyvin ja siitä eskariin ja nyt onkin jo 2. luokkalainen :)

    Itsekin siis olin aluksi hyvinkin skeptinen tuon perhepäivähoitajan suhteen (ja haimmekin ohella päiväkotiin), mutta onneksi tutustumiskäyntien myötä (joita jatkui useampia viikkoja) sain todeta skeptisyyteni tyystin vääräksi.
    Toki tämä on niin kiinni siitä, että millainen ihminen ja miten motivoitunut perhepäivähoitaja on kyseessä. Meidän kohdalle osui ihana omansakin kasvattanut ihminen, joka jatkuvasti askarteli ja touhusi muutenkin lasten kanssa (enemmän kuin mitä esimerkiksi siellä ryhmiksessä touhuttiin) sekä myös järjesti retkiä ympäriinsä muiden lähistöllä työkentelevien perhepäivähoitajien kanssa.

    Ainakin täälläpäin kunnallinen ja yksityinen maksavat lopulta saman verran (sillä yksityiseenkin saa tukea sen verran, että tulee maksamaan saman verran) ja toiminta on ns. kehittyneempää ja ehkä myös motivoituneempaa.

    Lisäksi vähän mietitytti tuo, että lastentarhaopettajalla olisi kokonaisuudessaan pedagoginen vastuu. Lto kyllä suunnittelevat kaiken ja huolehtivat asioista, mutta ainakin näin vanhempana olen "asioinut" enemmän lastenhoitajien kanssa, jotka tulevat tutuimmiksi niin lapsen kuin minunkin kanssani sekä tuntevat lapseni paremmin viettäen hänen kanssaan enemmän aikaa (ja myös huolehtivat vasuista). Ehkä tässä voi toki olla jotain päiväkotikohtaisia eroja, mutta tämä on vain mun kokemukseni äitinä.

    Huono äiti -syndrooma on varmasti kaikille tuttua, mutta lopulta niin turhaa energianhaaskausta (sillä nämä negatiiviset ajatukset voi käyttää ajattelemalla rakentavampia asioita; kuten miten voisin entistä paremmin olla parempi versio itsestäni ja sitä kautta myös niin lapselleni kuin muillekin läheisilleni).
    Kukaan ei ole samanlainen äiti kuin joku toinen ja jokainen tekee perheelleen sopivimmat ratkaisut. Se mikä toimii toisella, ei toimi alkuunsakaan toisella. Äitiyttä ei mitata sillä kuka laittaa hoitoon missäkin iässä tai kuka imettää kauemmin. Hyvä äiti on sellainen, joka aidosti ajattelee lapsensa parasta, ruokkii läsnäolollaan, huolenpidollaan ja rakkaudellaan.

    Paljon tsemppiä hoitouran aloitukseen, se menee varmasti hyvin, kun suhtautuminen on myönteinen ja yhteistyö hoitotahon kanssa toimii! ��

    VastaaPoista