perjantai 15. kesäkuuta 2018

Kiirettä ja sormiruokaa - päivä meidän matkassa

Vihdoin pääsette kurkkaamaan minkälainen meidän tavallinen päivä on. Tähän valikoitui varsin kiireiseltä tuntunut päivä, sillä meidän päivä sisälsi kaikenlaista. Me tykätään käydä erilaisissa tapahtumissa ja oltiinkin koko perhe tänään eräässä lastentapahtumassa moikkaamassa Wilkun kavereita. Lisäksi käytiin aamulla Wiljamin 8-kuukautisneuvolassa. 

Meidän perheen tavallinen torstaipäivä

Herättiin aamulla Wiljamin kanssa seitsemän aikaan, mies jatkoi unia meidän aloitellessa aamua. Ennen sängystä nousemista piti tietenkin ensin höpsötellä tuon ihanan vaippapöksyn kanssa ja tutkia pinnasänkyä äidin ja isin sängyn puolelta.
Manta jäi vielä nukkumaan. Meidän koira on sellainen vilukinttu, että sillä pitää olla kunnon viltti, jonne se voi kääriytyä. Hassu koira.
Aamupesujen jälkeen siirryttiin aamiaisen pariin. Wiljami sai puurorieskan (ohje), banaania ja Talk-muruja. Lisäksi luumusosetta ja hörppy vettä päälle. 
Itse söin tämän hetken suosikkiaamupalaani: Juustoportin uutta banaanijogurttia ja Talk-muruja. Lisäksi tietenkin lasi vettä ja kahvia. Äidin aamu ei lähde käyntiin, jos ei saa kupillista tai kahta kahvia. Onneksi kahvi on keksitty.  
Ja sitten vähän osviittaa siitä, kun lapsi syö itse. Sormiruokailu on tosi jees, mutta se sotku, joka siitä seuraa, on melkoinen. Mitä sitä äiti ei tekisi lapsen vuoksi? Tai isä, joka aina siivoaa lapsen ja äidin sotkut. Välillä on pakko kuljettaa koko setti lapsineen suihkuun ja suihkutella puurojämät pois. Wiljami rakastaa suihkussa käymistä ja vettä, joten hänellehän se on pelkkää iloa ja riemua. 
Kun oltiin saatu syötyä ja mies hereille, lähdettiin vaunuttelemaan kohti neuvolaa. Tänään oli ihana sää vaikka aamusta olikin vähän vilpoista. 
Wiljamilla oli 8-kuukautisneuvola eli käytiin lääkärin vastaanotolla. Lääkäri kuunteli kehkot ja sydämen, tutki silmät ja kuulon, tunnusteli vatsan sekä katsoi Wiljamin liikkumista. Kaikki oli hyvin ja kasvukin menee tasaisesti omalla käyrällä. Pituutta Wiljamilla on 71 senttiä ja painoa 10760 grammaa. Reipas poika.
 Neuvolan jälkeen suunnattiin kirkolle, jossa oli Perheiden kesäpesä -tapahtuma. Tänään oli tapahtuman kolmas ja viimeinen päivä, ja sain suostuteltua miehenkin mukaan. Kirkolla me tavattiin Wiljamin kavereita. Oli taas mukava päästä juttelemaan äitikavereiden kanssa ja Wiljamikin viihtyi mainiosti uusien lelujen parissa. Jopa mies tykkäsi vaikka aika naisvaltaista tuo meininki taisi olla. Ihanaa, että tässä lähellä järjestetään jotain näin kesälläkin, kun kerhot on tauolla.
Neuvolan ja leikkien jälkeen uni maittoi pikkumiehelle. Olisi maistunut muuten myös äidillekin, mutta ei auttanut, oli käveltävä kotiin. Ilma oli edelleenkin mahtava. Kotona Wiljami parvekkeelle. Wiljami nukkuu muuten kaikki päikkärinsä aina ulkona. Tässä vaiheessa mies siirtyi oman projektinsa pariin tietokoneelle. 
Wiljamin nukkuessa alkaa äidin oma-aika, tällä kertaa pyykinpesun merkeissä. Ei kovin hehkeätä, mutta minun lemppari kotityö. Olen ihan rakastunut etikkaan pyykinpesussa. Meillä käytetään hajusteetonta pyykinpesuainetta ja ei käytetä ollenkaan huuhteluainetta, joten etikka antaa vaatteille kivan raikkaan tuoksun. Tuoksu ei ole kuivissa pyykeissä yhtään etikkainen, pelkästään raikas. 
Pyykkäämisen jälkeen join nopeasti kupillisen kahvia ja söin sen kaverina näkkärin. Ei ollut muuta kahvin kanssa, niin piti tyytyä näkkäriin. Selasin myös uusimman Vauva-lehden nopeasti. 
Siirryin kirjoittamaan blogia ja kerkesin juuri avata tietokoneen, kun itkuhälyttimestä alkoi kuulua pientä rapinaa. Toivoin, että Wiljami jatkaisi vielä unia, jotta saan hetken tehtyä hommia, mutta ei. Itkuahan sieltä alkoi kuulua heti kohta. Jäi ne päikkärit taas vähän turhan lyhyiksi ja samalla äidin oma-aika, jonka muuten jälleen kerran tuhlasin kaikkeen muuhun, kun alunperin olin suunnitellut. 
Wiljamilla oli päikkäreiden jälkeen välipala-aika. Tällä kertaa välipalaksi valikoitui tuo luumusmoothie, joka on muuten 100 % luumua, luomutuote ja vielä kaiken lisäksi edullinen. Ihan paras tuote vauvan kovalle vatsalle. Meillä syödään aina silloin tällöin näitä smoothiepusseja, etenkin tuota luumua. Olen tarkka siitä, mitä Wiljamin ruuat sisältävät ja haluan, että niissä ei ole mitään ylimääräistä. Olen kauhuissani lukenut, kuinka jotkut vauvanruuat sisältävät  esimerkiksi sokeria tai normaalia maitoa. Nuo imukorkit on muuten käteviä, ei roisku soseet pitkin poikin. 
Välipalan jälkeen päästiin taas tositoimiin eli leikkimään. Wiljami yrittää kovasti harjoitella konttaamista, mutta vielä hän ei tuosta asennosta ole liikkeelle lähtenyt. Tällä hetkellä Wiljami liikkuu ryömimällä taaksepäin ja pyörimällä joka suuntaan. Vielä siis aika iisiä ja hidasta menoa. Ehkä ihan hyvä niin, ei tarvitse olla silmiä selässä.
Toisten päikkäreiden, jotka kesti ehkä puoli tuntia, jälkeen taas ruokapuuhia. Samalla keitin rintapumpun osat ja tutit. Höyrytin Wiljamille bataattia, parsakaalia ja jo aiemmin pakkaseen tekemiäni kanapötköjä (ohje). Itsekin taisin jotain huitasta nopeasti suuhun, mutta yllättäen siitä ei ole kuvaa. Oma syöminen on mennyt kyllä hyvin pitkälti siihen, että seisovilteen syödään jotain nopeaa mahdollisimman nopeasti. Pitäisi alkaa panostamaan enemmän omaankin ruokaan ja perheen yhteisiin ruokailuhetkiin. Pyritään kyllä pääsääntöisesti syömään koko perhe yhdessä, mutta usein tulee muuttuvia tekijöitä kuten, että meidän ruoka ei ole valmista samaan aikaan, kun Wiljamilla on ruoka-aika. Toisin sanoen aikataulutus on vielä vähän hakusassa. Yritän kuitenkin itse, että syön sitten vaikka pienen välipalan Wiljamin kanssa yhdessä ja myöhemmin miehen kanssa ruuan. 
Sormiruoka on meillä päivän sana. 
Ruuan jälkeen taas vähän pyykkihommia. Tällä kertaa puhtaan pyykin viikkaamista, jota vihaan. Siihen asti pyykinpeseminen on kivaa, kun pitää viikata. Meillä kertyykin enemmän puhtaan pyykin kasoja kuin likaisen pyykin kasoja. Sillä aikaa, kun miehen kanssa, joka irrottautui hetkeksi omista hommistaan, viikattiin lakanapyykit, Wiljami leikki sängyssään. Meillä on vieläkin pinnasängyn pohja ylimmällä tasolla, pitäisi muistaa laskea ennen kun Wiljami tosiaan oppii nousemaan.
Ruokatouhut jatkuu iltapuuron merkeissä, joka sekin sormiruokailtiin. Miten tuntuu, että päivät ovat pelkkää ruuan laittamista ja syömistä? Eikä vaan tunnu, vaan niin se taitaa olla. Aika monta tuntia päivästä tuohon touhuun menee aikaa. Tykkään häärätä keittiössä, mutta vaikeaksi sen tekee lapsi, joka vaatii päästä vähän väliä syliin. Tällä hetkellä miehellä on menossa eräs projekti, joten hän on joutunut tekemään sitä melkein koko hereillä olo aikansa. Me Wiljamin kanssa ollaan kaksin miehen tehdessä hommia. Onneksi miehen projekti loppuu kohta ja pääsee hänkin osallistumaan enemmän arjen pyörittämiseen. 
Iltapuuron jälkeen iltapesut,yöppi ja nukkumaan. Wiljami taisi nukahtaa kahdeksan jälkeen, jonka jälkeen minä jatkoin pyykkien ja blogin parissa johonkin yhteentoista asti. Suunnitelmissa oli mennä aikasiin nukkumaan, mutta Wiljamin huonojen päikkäreiden vuoksi minulla oli taas hommia rästissä, joten ne oli tehtävä ennen nukkumaan menoa. 

Sellainen oli meidän kiireinen päivä. Kuulostaako tutulta?

keskiviikko 13. kesäkuuta 2018

Saako äiti näyttää äidiltä?

Rakkaat kanssaäidit, puhutaanpa vähän siitä, mitä ajattelemme itsestämme. Tämä on asia, joka pysäyttää minut miettimään. Miettimään, kuinka suuret ulkonäköpaineet äideillä on. Varsinkin äideillä, jotka ovat synnyttäneet vasta. 

Raskaus, synnytys ja imetys on setti tapahtumia, jotka tuottaa melkoisen mylleryksen naisen keholle. Ensin paino nousee suhteellisen reilusti lyhyessä ajassa. Sitten laskee vähän ja tämän jälkeen paino joko jämähtää paikoilleen, laskee ennalleen tai sen alle. Kaikki on mahdollista. Koska kaikki on mahdollista ja ennalta arvaamatonta, jokaisen synnyttäneen äidin pitäisi olla armollinen itseään kohtaan. Armollinen fyysiselle ja psyykkiselle itselleen. 
En puhu siitä, että pitäisi ajatella niin, että "okei olen äiti, voin pysyä ylipainoisena loppu elämäni". Puhun siitä, että jokaisen äidin pitäisi antaa oma aikansa palautumiselle. Lapsen ollessa alle vuoden ikäinen, voi huoletta unohtaa kaiken diettaamisen ja pakonomaisen laihduttamisen, puhumattakaan itsensä haukkumisesta. Vauvan äiti saa näyttää vauvan äidiltä. Kaiken pointti on oma hyvinvointi. Ja voin kertoa, että pakottavalla tarpeella laihduttaa, ei luoda omaa hyvinvointia. Lapsen tullessa taapero ikään voi alkaa miettiä pikku hiljaa järkeviä tapoja tiputtaa ne loput raskauskilot, joita ei välttämättä siinä vaiheessa olekaan enää jäljellä. Diettaaminen ja pakonomainen laihduttaminen kannattaa kuitenkin unohtaa loppu elämäksi.

Joillakin imetys pitää jokaisesta kilosta kiinni ja joillakin taas imetys aiheuttaa sen, että kiloja tippuu turhankin paljon. Tämänkin faktan huomioon ottaen, vauvan äiti saa näyttää vauvan äidiltä. 
Kuva täältä


Rakas kanssaäiti,



älä puhu itsestäsi negatiivisesti.



lopeta laihduttaminen.


syö terveellisesti, mutta älä kiellä itseltäsi mitään.

liiku sen verran, että sinulle tulee hyvä mieli.


Nämä neljä asiaa kun toteuttaa, on jo aika pitkällä kohti tervettä hyvinvointia ja sitä, että vauvavuoden jälkeen ei ole enää yhtään raskaskiloa tiputettavana.
Voin sanoa, että itseltäni lähti raskauskilot nopeasti ja monet varmasti ajatteleekin, että hyvä minun on tässä puhua. Minun osani tässä koko pelissä on kuitenkin raaka. Sairastuin jo tosi nuorena syömishäiriöön ja sairaus kerkesi syöttää p####a päähäni ikuisuuden. Vaikka kaikki on nyt paremmin, syömishäiriö ei koskaan lähde minusta lopullisesti. Wiljamin syntymän jälkeen tunsin olevani hyvä, mutta kun painoa alkoi pudota, syömishäiriö sai korkillisen bensaa liekkeihin. Se luuli, että nyt mennään taas. Se, että minulta katosi raskauskilot nopeasti, on monien tuskallisten ajatusten tulosta. Ja sitä en toivo kenellekään. Pakonomainen laihduttaminen on lopulta peli, jota ei voi voittaa koskaan. Omat raskauskilot eivät lähteneet laihduttamisella. En ole ylläpitänyt dieettejä tai liikkunut hulluna. Syömishäiriö on vaan yhtä nuoralla pomppimista terveellisten ja "terveellisten" valintojen välillä. Yhtä ajatuspeliä, joka tulee selkärangasta, vaikka asiat ovatkin ihan hyvin. Vaikka minulla ei ole raskauskiloja jäljellä, en ole tyytyväinen itseeni. Haluan olla. 

Nauti, nauti ja nauti. Ole ylpeä siitä kehosta, mikä sinulla on juuri nyt. Älä etsi kehostasi vikoja, sillä sinä saat näyttää siltä, että olet synnyttänyt alle vuosi sitten. Ajattele, että se on tämä pinnallinen ja typerä maailma, joka on luonut kuvan, jonka mukaan pienten vauvojen äitien pitää näyttää fitnesstähdiltä. Siinä ei ole mitään hienoa, että laihduttaa raskaskilot nopeasti. Siinä taas on ihan hurjan paljon hienoa, että saa nuuhkia omaa pientä vauvaa ja olla ylpeä oman vauvan ensimmäisestä hymystä, ensmmäisestä kääntymisestä, ensimmäisestä askeleesta. Sinun kehosi on kasvattanut tuon pienen ihmeen ja synnyttänyt hänet. Älkää rakkaat äidit myrkyttäkö mieltänne miettimällä, kuinka lihavia olette. Te olette täydellisiä. Katsokaa itseänne peilistä ja sanokaa itsellenne, kuinka ihania te olette. Tehdään kaikki niin joka aamu, koska me kaikki olemme ihania.

Tämä teksti on muistutus minulle itselleni ja jokaiselle ihanalle äidille. Sovitaanko, että opetellaan yhdessä olemaan tyytyväisiä itseemme? Kuka lähtee mukaan?

maanantai 11. kesäkuuta 2018

Vauva-arkikuvaus - vauva itkee ja äidinrakkaus

Vauva-arkikuvaus saa jatkoa, sillä nyt puhutaan siitä, kun vauva itkee. Ensimmäisen vauva-arkikuvauksen löydät tästä. Nämä postaukset eivät liity millään tavalla toisiinsa, mutta ne ovat osa arkea johon liittyy vauva. Postaussarja "vauva-arkikuvaus" on itsenäisten osien koottu sarja erinäisiä tilanteita keskeltä kaiken kattavaa vauvavuotta. 
Tässä postauksessa pohdin vauvan itkua. Heräsin eilen siihen, että minä en ole juuri joutunut koko Wiljamin olemassa olon aikana kuuntelemaan, kun oma lapseni itkee toisen ihmisen sylissä lohduttomasti. Kuten aiemmat blogini lukijat ehkä saattavat muistaa nämä faktat: meidän lapsi oli aika itkuinen tapaus ensimmäiset neljä kuukautta, ja minä olen ollut turhankin kiinni lapsessamme siitä asti, kun ensimmäisen kerran sain hänet rinnan päälle. Minä olen ollut se, joka lohduttaa itkevää lasta ja tuudittaa väsymyksestä kyynelehtivän pikkuisen uneen. Ei sillä, etteikö mieheni olisi sitä pystynyt tekemään, mutta minä kaappasin sen pienen nyytin aina syliini ja siinä pidin. Minun poikaani. 
Vauvan itku kuuluu vauva-arkeen ja sitä muuten piisaa. Piisaa vaikka muille jakaa, ainakin meillä. Nykyään lähinnä sellaista kitinää ja narinaa, pienenä enemmän sellaista pikkuvauvaitkua. Itkua, itkua. Vaikka itku on normaalia, tuntuu se äidistä ihan kamalalta. Tai no kitinä ja narina suoraan sanottuna vähän ärsyttää, mutta se lohduton kyynelehtävä itku, se sattuu. 
Koska olen aina ollut se joka on saanut itkun loppumaan, se joka on joutunut heijaamaan surun pois pienen mielestä, ja se joka on saanut lopuksi pyyhkiä pikkuiset kyyneleet pyöreiltä poskilta omaan kämmeneen, tuntuu pahalta, kun joku muu yrittää pitää lastani sylissä ja saada itkun loppumaan. Yritä siinä olla kun ei mitään. 

Eilen illalla oli taas tilanne, jossa äidin sydäntä koeteltiin. Oltiin nimittäin menossa saunaan äitini kanssa. Wiljami lähti mukaan ja hänelle laitettiin amme. Ilta oli jo sen verran pitkällä, että normaalisti Wiljami oli nukkumassa. Ajateltiin, että käytetään hänet pesulla ja minä saan jatkaa siitä sitten rauhassa saunoittelua äitini hoitaessa Wiljamin iltatoimet. Päästiin pukuhuoneeseen asti, kun itku alkoi. Joku siinä saunaosastossa pelottaa. Menin saunaan ja ajattelin, että Wiljami rauhoittuu kohta, kun pääsee ammeeseen. Vesi on Wiljamin lemppari. Ei, alkoi lohduton ja maailman surullisin itku. Kuuntelin, kuinka äitini lohdutti itkevää lastani. Sillä hetkellä minusta tuntui, että en päästä lastani koskaan yhtään minnekään. Hipsin pois saunasta, katsoin vauvaani silmiin ja pyysin mielessäni anteeksi, että äiti ei ollut se joka otti itkevän lapsen heti syliin surun vallitessa pienen ihmisen. Sillä hetkellä tajusin, että minä todella rakastan lastani niin paljon, että sydämeni särkyy, kun hän on surullinen. Sillä hetkellä, kun menin ja otin pyyhkeeseen käärityn pikkumiehen syliini ja istuin antamaan hänelle maitoa, tiesin, mitä äidinrakkaus todella on.
Luotan siihen, että läheiseni osaavat hoitaa ja lohduttaa lastani, mutta en luota siihen, että minä pärjään. Joskus kauan sitten ennen Wiljamin syntymää näin unta, jossa tunsin miltä äidinrakkaus omaa lasta kohtaan tuntuu ja siltä se todella tuntuu. Se tuntuu voimakkaalta tarpeelta suojella omaa pientä ihmisenalkua kaikelta surulta ja pahalta. Suojella itkulta, tarpeelta olla läsnä, tarpeelta olla opettamassa ja kasvattamassa sekä tarpeelta antaa koko elämänsä lapsen vuoksi. Se tuntuu myös huolelta omasta lapsesta. Mutta suurimpana se tuntuu valtavana onnen tunteelta sydämmessä. Ja itkuna. 

(Kuvat: https://pixabay.com/)

torstai 7. kesäkuuta 2018

Parisuhde vauvavuoden keskellä

Miten meidän parisuhde voi vaippakasojen, sormiruokailun, imetyksen, sotkun, väsymyksen ja ylipäänsä vauvavuoden keskellä? Ai mikä parisuhde? Ei vaan, se voi oikein hyvin. 

"Kunhan vaan ei huomata, että vauvavuoden jälkeen ollaan kasvettu kilometrin päähän toisistamme." Näillä sanoilla alettiin elämään vauvavuoden parisuhdetta. Fakta on se, että kun vauva tulee taloon, ei parisuhteelle jää samalla tavalla aikaa, kun ennen sitä. Me ollaan tämän asian kanssa ihan fine, mutta on se vaatinut hetkittäin pientä asenteen muutosta. 
Ennen perheen perustamista me tykättiin katsella yömyöhään sarjojen tuotantokausia, loikoilla aamulla pitkään sängyssä, käydä ruokaostoksilla puoli yhdentoista aikaan illalla ja syödä milloin sattuun. Me tykättiin viettää aikaa kaksin ilman aikatauluja ja kiirettä. Sille kaikelle oli aikansa ja vauvan synnyttyä oltiin jo ihan valmiita säännöllisempään elämään. Oltiin valmiita perhe-elämään. 
Olen aina sanonut, että en tule koskaan eroamaan lasteni isästä. Ja toiseksi, että tulen olemaan aina onnellisessa parisuhteessa lasteni isän kanssa. Tiedän. Elämää ei voi päättää etukäteen. Uskon kuitenkin, että sanoittamalla haaveitaan ja tavoitteitaan, alkaa elämään silla tavalla, että ne tulevat toteutumaan. 
Me jutellaan usein miehen kanssa siitä, että kaikelle on aikansa. Nyt on aika nauttia vauvaperhe-elämästä ja lapsen kasvaessa meillä on aikaa enemmän toisillemme. Toki on tärkeää hoitaa parisuhdetta myös vauva-arjen keskellä. Jotta matka meidän välillä ei kasva kilometrin mittaiseksi, pienet teot arjessa pitävät parisuhteen kunnossa väsymyksen ja kakkavaippojen keskellä. 
Kuten jokaiseen parisuhteeseen kuuluu, kuuluu meidänkin parisuhteeseen ristiriitoja ja mielipide-eroja. Eli toisin sanoen riitelyä. Me ei olla koskaan oltu tosin kovin hyviä riitelemään. Ennen lapsen syntymää meidän riidat olivat lähinnä sivistynyttä väittelyä. Lapsen synnyttyä on väsymys tainnut tuoda meidän riitelyyn pienen lisäsäväyksen. Tiedätte kyllä. 
Itse olen ottanut äidin roolin aika tiukasti itseeni. Ylipäänsä meillä ollaan aika pitkälti vanhempia nyt. Meidän ajatus on, että me ollaan nyt perhe ja meitä on tässä kolme. Ihan yhtä hyvin voidaan viettää parisuhdeaikaa lapsen kanssa. Se, että tehdään jotain kolmisin ja ollaan kaikki läsnä, on myös parisuhteen hoitamista. Tosin me ollaan sellaisia, että ihan tavallisessa arjessa jutellaan ja hassutellaan tosi paljon. Siinä sitä parisuhdetta ylläpidetään koko ajan. 

Miten te muut hoidatte/hoiditte parisuhdetta vauvavuoden aikana?

tiistai 5. kesäkuuta 2018

Synttäribrunssi ja tomaatti-mozarellasalaatti

Meillä vietettiin viime sunnuntaina synttäreitäni brunssin merkeissä. Katettiin pöytä kauniiksi ja laitettiin perintökristallilasit esille. Oli ihana istua pitkään pöydässä ja nauttia mahtavista brunssieväistä. Brunssi koostui salaateista, nakeista, pyöryköistä, patongista, hedelmistä, marjoista, juomista ja marjapiirakasta sekä kahvista. Yksi salaateista oli ihanan yksinkertainen, mutta sitäkin herkullisempi tomaatti-mozarellasalaatti. Rustasin salaatin ohjeen tämän postauksen loppuun. Se sopii erinomaisesti vaikkapa tulevan juhannuksen grillipöytään. Nyt kuitenkin kuvia meidän brunssilta.
Helppo ja herkullinen tomaatti-mozarellasalaatti

2 mozarellapalloa
rasiallinen kirsikkatomaatteja
nippu basilikaa
oliiviöljyä
suolaa 
pippuria

Revi mozarella pieniksi paloiksi. Halkaise kirsikkatomaatit. Irrota basilikan lehdet. Sekoita kulhossa. Lisää oliiviöljyä. suolaa ja pippuria maun mukaan. Sekoita ja anna maustua hetki jääkaapissa.


P.S. Muistakaa käydä osallistumassa Alvar Carto -karttajulisteen arvontaan facebookissa ja instagramissa!

maanantai 4. kesäkuuta 2018

Juttuja meidän kodista + ARVONTA

Ajattelin esitellä teille lempparijuttujani meidän kotoa ja samalla linkata teidät Facebook- ja Instagram-tililläni käynnissä olevaan arvontaan, josta voi voittaa aika huikean palkinnon, jos minulta kysytään. Arvonnasta lisää postauksen lopussa. 

Nyt lemppareiden pariin. Osaan liittyy vahva tunneside ja osa on muuten vaan niin ihania, että pääsevät listalle. Minkälaisia asioita teidän lempparilistalle pääsee?

Keinutuoli
Vaikka nämä eivät ole missään järjestyksessä, on pakko sanoa, että tämä on ihan lempparini. Sain keinutuolin isältäni, joka on säilyttänyt sitä ainakin minun ikäni verran. Isäni kunnosti tuolin ja maalasi toiveideni mukaisesti valkoiseksi. Keinutuoli on juuri sellainen vanhanaikainen ja kaunis. Keinutuolissa on pehmusteena valkoiset lampaantaljat. Rakastan. Keinusta en tule luopumaan koskaan. Keinu on minulle tärkeä, mutta myös aivan ihana. 
Jalkalamppu
Me etsittiin ja etsittiin oikeaa jalkalamppua meidän olkkariin. Tiesin minkälaisen halusin, mutta mistään ei löytynyt sellaista. Kunnes me mentiin sattumalta Lidliin, ja mitä vielä, täydellinen lamppu odotti meitä siellä. Ihanan kevyt ja raikas, mutta silti katseenvangitsija. 
Potkuauto
Wiljami sai viime jouluna joulupukilta äitin mielestä aika ihanan potkuauton. Ei ihan perus sininen muovipotkutin, vaan tyylikäs kerman värinen sisustukseensopiva menopeli. Sopii sisustuselementiksi niin kauan, kun Wiljamilla ei yllä jalat potkuttelemaan. Eikä haittaa senkään jälkeen, jos leikkien jälkeen ei potkuauto eksy omaan huoneeseen. Sisustukseen sopivia leluja, jes!
Vaaterekki
Rakastan lastenvaatteita ja haluan, että ne ovat jossain muualla kuin piilossa laatikostossa. Tähän ihanaan rekkiin tykkään laittaa Wiljamin vaatteet ihanissa lasten värikkäissä hengareissa. Keveä rekki tuo pienet vaatteet somasti esille. Rekki ei myöskään vie liikaa tilaa huoneesta tai hallitse sisustusta liikaa. 
Kuvakehykset
Näillä kehyksillä ja kuvilla on niin suuri tunnearvo, että jos saisin valita vain kaksi asiaa, mitä säästäisin meiltä, ne olisivat nämä kehykset kuvineen sekä aiemmin mainittu keinutuoli. Tilattiin kuvat ja etsittiin niille arvoisiansa kehyksiä. Nämä löydettiin. Täydellistä.
Purkit
Rakastan erilaisia purkkeja. Niitä on kertynyt elämäni aikana melkoinen saalis. Osa on jo laitettu kiertoon, mutta osasta en luovu vaikka ne ovatkin tällä hetkellä käyttämättöminä tilaa viemässä meidän keittiönkaapissa. Kuitenkin nämä keittiön työtasolle päässeet Annon purkit ovat liian ihania kaappiin kätkettäväksi. Raikasta musta-valkoista yhdistettynä puuhun. 
Alvar Carto -karttajuliste
(kaupallinen yhteistyö)
Minuun otettiin yhteyttä Alvar Cartolta ja sain tilata heiltä itselleni julisteen. Homma meni niin, että menin yrityksen kotisivuille (https://alvarcarto.com/fi/) ja loin julisteen haluamastani paikasta. Muokkasin julisteen oman näköiseksi ja laitoin tilauksen menemään. Hyvin simppeliä. Kun avasin paketin, ihastuin samantien. Yksinkertaista, mustavalkoista ja todellakin laadukasta, kuten yritys lupaa. Juuri täydellinen sisustuselementti meidän kotiin! Nyt juliste odottaa vain tyyliin sopivia kehyksiä. Loistavinta tässä kaikessa on se, että saan arpoa teille lukijoille yhden julisteen. Voittaja saa luoda julisteen itselle merkittävästä paikasta ja tehdä siitä oman näköisensä. Arvonta tapahtuu sekä blogini fb-sivuilla että instagramissa. Voit osallistua arvontaan kummassakin ja näin tuplata mahdollisuudet voittoon. Kiiruhda siis jättämään arpalipuke! Tässä linkit arvontaan: