perjantai 12. toukokuuta 2017

Syömishäirö osana minua

Olen miettinyt pitkään miltä tuntuisi kirjoittaa syömishäiriöstä ja altistaa itsensä sille, että muut saavat tietää siitä. Ajattelin kuitenkin, että jutut kiertävät ja tuskinpa olen onnistunut salaamaan tätä kovinkaan hyvin. Ja koska elämä ei ole pelkkää iloa ja ruusuilla tanssimista, on hyvä puhua myös vaikeista asioista. On inhimillistä, että elämän aikana joutuu kokemaan hankaliakin ajanjaksoja.

Valokuva, jossa oli tärkeä viesti.
Sairastuin jo hyvin nuorena. Kamppailin vuosia yksin, oli ylä- ja alamäkiä. Välillä oli aikoja, jolloin meni paremmin ja välillä huonommin. En voinut kertoa kenellekään, miltä minusta tuntui. Vuonna 2012 aloitin opiskelun yliopistossa ja minulle tuli terveyskysely, jossa kysyttiin perusasioita. Vastasin rehellisesti kyselyyn, mutta en tietoisena siitä, että kyselyn perusteella voisi päätellä minun ongelmani itseni kanssa. Yllättäen hoitaja otti minuun yhteyttä ja sain ajan terveydenhoitajalle. Aikani oli vähän ennen joulua. Istuin terveydenhoitajan vastaanotolla yli tunnin. Puhuimme kaikesta. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun kerroin jollekin miltä minusta tuntuu. Hoitaja varasi minulle ajan lääkärille ja jäin odottamaan sitä. Vuodenvaihteen jälkeen menin lääkärille. Kevään ajan kävin kerran viikossa hoitajan luona. Minut punnittiin ja keskustelimme kaikesta. Pidin ruokapäiväkirjaa, mutta se lähinnä ahdisti minua ja ruuasta tuli vielä isompi ongelma. Kevään aikana painoni, sykkeeni ja verenpaine laskivat niin alas, että minut lähetettiin keskussairaalaan. Pian alkoikin ensimmäinen hoitojakso osastolla. Sitä seurasi useampi hoitojakso sairaalassa ja Kokkolan syömishäiriöklinikalla. Näiden vuosien aikana sairastuin myös epilepsiaan, joka toi omat haasteensa elämään. Vuosiin on sisältynyt niin paljon tunteita ja pettymyksiä, että en osaa niitä kuvailla.
 

Tällä hetkellä kaikesta tästä on kulunut sen verran kauan aikaa, että voin katsella asioita yhtenä elämän vaiheena ja toivottavasti kohta jo menneenä elämänä. Tiedän, että syömishäiriö ei koskaan poistu täysin minusta ja minun tulee olla aina tietoinen omasta herkkyydestäni siihen. En halua kuitenkaan pitää yllä syömishäiriön leimaa ja statusta. Minä olen minä ilman syömishäiriötäkin! Olen onnellisempi kuin koskaan aiemmin ja nautin elämästäni täysillä. Olen vihdoin saanut sen kaiken, mistä olen haaveillut. On ihanaa nauraa ja hymyillä aidosti. On ihanaa olla onnellinen!
Me päästiin Hoploppiin!
Jokainen on ansainnut elämän. Pitää vain olla rohkea. Se vaatii sen, että uskaltaa jättää syömishäiriön kokonaan edes pieneksi hetkeksi ja kurkata, mitä kaikkea sen ulkopuolella on. Kunpa voisinkin kuiskata jokaiselle "ole rohkea, sinä pystyt siihen, sinä pystyt siihen, kokeile”. Ehkä tätä kautta voinkin sen sanoa jokaiselle syömishäiriön kanssa kamppailevalle. Päätös jättää syömishäiriö vaatii hyvin paljon, sen myönnän, mutta se on täysin mahdollista. Sinä pystyt siihen!

2 kommenttia:

  1. Oi, kuulostaspas hyvältä tuo toipumisesi. Ja onnittelut ihanista vauvauutisista!
    Voimia ja iloa elämään! Terveisin Laura K

    VastaaPoista